Näyttelijä, rauhanaktivisti ja Pandin kunniajäsen Anneli Sauli ( 1932-2022)

PAND kaipaa rauhantaiteilijaa – näyttelijä Anneli Sauli on kuollut
Näyttelijä Anneli Sauli valittiin PAND:in kunniajäseneksi. Anneli Sauli oli osaava rauhanlähettiläs, joka sai median puhumaan naisasiasta, vähemmistöistä, ympäristön ja rauhankysymyksistä sekä sotilasliitto Naton ja ydinaseiden vaaroista.
Koko kansan rakastama näyttelijä Anneli Sauli menehtyi 16.3. hoivakodissa Helsingissä. Annelin kollegat ja rauhantaiteilijat jäävät kaipaamaan värikästä ja karismaattista rauhanaktivistia, joka jaksoi aina kysyä seuraavan esiintymisen ja rauhantapahtuman tekemisen perään.
Solidaarisuus vei kiertueelle Kuubaan
2000- luvun alussa suomalaisessa keskustelussa aristeltiin puhua maailmalla suureksi kasvaneesta Miami 5 solidaarisuuskampanjasta. Anneli Sauli ei pelännyt sen enempää Kuubaa kuin solidaarisuuttakaan. Ei ollut hyssyttelyn aika. Osana kansainvälistä kampanjaa viisi pandilaista teatterinaista alkoi vaatia viiden kuubalaismiehen vapauttamista yhdysvaltalaisista vankiloista. Pandilaiset aktivistit, Anneli Sauli etunenässä perustivat solidaarisuuskiertueen ja matkasivat vuonna 2013 Guantamon vankileirien porteille asti vaatimaan Yhdysvaltoja poistumaan Kuubasta ja vapauttamaan vangitut kuubalaiset.
Matkalla PAND:in taiteilijat esiintyivät erilaisissa kulttuuri ja taidetilaisuuksissa, kaduilla ja esimerkiksi Santiago de Cubassa nuorten taidekoulussa, jossa koululle myös luovutettiin Suomessa järjestetyn solidaarisuuskeräyksen tuotot.
Tanssija- muusikko Henna Hartikainen, teatterin moniosaaja Elviira Davidow, performanssitaiteilija Eeva-Helena Inomaa, näyttelijä Arja Pekurinen ja Anneli Sauli kiersivät pari viikkoa Kuubaa ristiin rastiin. PAND:in vitoset esittivät Antonio Guerreronrunoja kolmella kielellä. Runot kirjoittanut Guerrero oli kiertueen aikana vangittuna Yhdysvalloissa. Sittemmin kuubalaiset miehet vapautettiin ja PAND:in viisikko tapasi osan vapautetuista Helsingissä.
Solidaarisuus tarkoitti Anneli Saulille konkreettista työtä ja toimintaa. Arja Pekurinen, Eeva-Helena Inomaa ja käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen treenasivat ihan viime syksylle asti monitaiteellista rauhanesitystä Helsingin kaapelitehtaalle. Anneli Sauli harjoitteli esitykseen Nazim Hikmethin runoa ”Ihmisten enemmistö”. Runon viesti epäoikeudenmukaisuuden havaitsemiseksi oli Anneli Saulin mieleen.
Ihmisten enemmistö matkustaa välikannella,
matkustaa kolmannessa luokassa,
jalkaisin kulkee maantietä
ihmisten enemmistö.
Ihmisten enemmistö menee työhön
kahdeksanvuotiaana,
menee naimisiin kymmenvuotiaana
ja nelikymmenvuotiaana kuolee
ihmisten enemmistö.
Lukuun ottamatta ihmisten enemmistöä
leipää riittää kaikille,
ja riisiä
ja sokeria
ja kangasta
ja voita
kaikkea tätä riittää kaikille,
paitsi ihmisten enemmistölle.
Ihmisten enemmistölle ei löydy maailmassa suojaa,
ei lyhtyä tielle,
ei ruutua ikkunaan,
vain toivoa on annettu ihmisten enemmistölle,
ilman toivoa se ei voi elää.
PAND:in kunniajäsen
Näyttelijä Anneli Sauli kutsuttiin vuonna 2011 PAND: in kunniajäseneksi. Perusteina kunniajäsenyydelle mainittiin Anneli Saulin asialinja, rohkeus ja itsensä ”likoon laittaminen”. Tulisieluisen taiteilijan ansiosta naisasia, vähemmistöt, rauhankysymykset, Naton ja ydinaseiden vaarallisuus sekä esimerkiksi romanikerjäläisten tilanne sai Annelin työn ja haastattelujen kautta tilaa mediassa ja julkisessa keskustelussa.
Hilja maitotyttö ja kaikki suuret roolit
Anneli Saulin tuotanto on vertaansa vailla. Anneli itse korostaa työtään Joensuun kaupunginteatterissa, jossa hän sai näytellä ”kaikki suuret roolit”. Suomalaisen elokuvan merkkiteoksen Hilja maitotyttö (Toivo Särkkä 1953) jälkeen Anneli Sauli teki runsaat 40 elokuvaa Suomessa, yhden Ruotsissa ja 12 elokuvaa Saksassa. Elokuvaohjaaja Saara Cantell teki Annelin kanssa yhden pitkän elokuvan Kohtaamisia (2010). Tähden siirryttyä ajasta ikuisuuteen jäivät kesken myös Cantellin Annelista kertovan dokumentin kuvaukset ja useat rauhantyön suunnitelmat.
—
JP (Juha-Pekka) Väisänen