logo
Taiteilijat rauhan puolesta ry - Artister för fred rf - Artists for Peace in Finland

Jälleenrakennus

Taiteilijaryhmä UUDET IHMISET ja PAND - Taiteilijat rauhan puolesta ry
osallistuivat Amnesty Internationalin järjestämälle Kansainvälisen Naistenpäivän marssille performanssilla
Jälleenrakennus lauantaina 8.3. alkaen klo 12.30 Senaatintorilla, Helsingissä

Vieraikseen marssille Uudet Ihmiset ja PAND kutsuivat Annabel Brownien ja Sadie Crackerin Amerikan Yhdysvalloista. Browniella ja Crackerilla on pitkä kokemus naisten uudelleenkoulutus- ja vapautusohjelmista, joiden suunnitteluun ja toteuttamiseen he ovat menestyksellä osallistuneet USA:n aikaisemmin vapauttamissa maailman kolkissa (mm. Chile, Nicaragua, Angola). Heidän työnsä on saanut laajalti tunnustusta; itselleen läheisimpinä toimijoina he pitävät National Rifle Assiciationia, The Future of Freedom Foundationia ja National Bingo Game Associationia.

Irakin sisartemme vielä odottaessa mahdollista koulutukseen pääsyä, meillä suomalaisilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan Mrs. Brownien ja Crackerin ajatuksiin ja koulutusmenetelmiin. Marssin aikana ja sen kuluessa he demonstroivat menetelmiään aidolla koemateriaalilla.

Kuvia

© Toimitaryhmä: Titta Halinen, Soida Lavonen, Tanja Lindgrén, Helena Mielonen, Kirsti Puhakka, Petra Renvall, Rauni Salminen, Ulla Tarvainen, Juha-Pekka Väisänen © Tekstit: Taru Salmenkari, Titta Halinen © Alkuperäinen idea: Uudet ihmiset © Video: Dan Öhman © Valokuvat: Jarno Lyytinen ja Sonja Renvall © Www-sivut: Petra Renvall Järjestelyt: Juha-Pekka Väisänen Sihteeri: Helena Mielonen Tuotanto: PAND Taiteilijat rauhan puolesta Voice of Freedom: Rauni Salminen